Luku 1.

Istuin valkoisessa pakettiautossa köytettynä lepositeisiin. Ainoa asia näkemäni asia oli valkoinen auton seinä ja ikkunasta taakse jäävä sateen kastelema tie, ja kaupungin katu. Jack istui vieressäni ja marmatti:
- Taas sinä hankit itsesi helvetillisiin hankaluuksiin. Ihme kakara!
- No irroita nämä köydet sitten!
 Jack tuhahti, ja yritti tarttua lepositeeseen kiinni, mutta epäonnistui surkeasti. Katsoin häntä kysyvästi, kun hän yritti yhä uudestaan ja uudestaan avata epätoivoisesti lepositeitäni. Ähkiessään niiden parissa Jack vaikersi:
- Ei onnistu, sorkkani ovat liian kömpelöt tähän työhön!
- No käytä sarviasi senkin....
muuta en ehtinyt sanoa, kun pakettiauton ovella alkoi kolista ja sisään astui muuan mies, jolla oli valkoinen takki. Hänen perässään tuli vähän nuorempi komistus, hänkin valkotakkinen.
 Lepositeeni avasi hieman harmaantunut mieshenkilö, jonka hengitys haisi voimakkaasti vuohenjuustolle.

Nuorempi mies antoi minulle vesilasin ja pillerin. En halunnut syödä lääkkeitä, joiden vaikutuksista en tietäisi, joten join pelkästään veden ja nakkasin pillerin autossa olevan vuoteen väliin. Vanha mies päästi toivottoman huokauksen ja sanoi:
- Steve, ota se.
 Nuori mies, jonka nimi oli ilmeisesti Steve ähki vaivalloisesti kurotellessaan pilleriä sänkyni alta. Kohta minulle pakkosyötettäisiin lattialla pyörinyt, karvainen pilleri! Ei tule kuuloonkaan!
Painoin vipua inhan kapean ja kovan sängyn vieressä. Minä ja Jack romahdimme sängyn mukana miehen päälle. Kuului pari korvia särkevää luiden rusahdusta. Jack loikkasi ulos autosta peloissaan kuin säikähtänyt hevonen pimeässä metsässä.

- ÄÄH! Nosta se sänky, mokoma Einstein! kuului kiljahdus matkavuoteen alta. Nyt taisi pilleri jäädä toiseksi.

 Vanhempi mies veivasi sängyn vipua niin, että hitaasti nytkähdellen se nousi takaisin korkeuksiin. Steve kömpi takaisin pystyyn sen alta, ja hänen kätensä roikkui kuin ikkunaan lentäneen linnun pää sen katkaistua niskansa.

- Eivät paarit voi painaa noin paljoa! Aivan kuin päälleni olisi rysähtänyt henkilöauto! Steve ähelsi.
- He, he! Oliko Volvo vai Audi? hekotteli Einstein, jonka oikeaksi nimeksi paljastui myöhemmin Efram.

Minä otin jalat alleni sillä aikaa, kun miehet väittelivät automerkkien laaduista, ja siitä, kuinka avomurtumasta kärsivä käsi voitaisiin paikata.

Prologi

 Minulla on hyvä ystävä. Hänen nimensä on Jack, joka on violettipinkki härkä. Tapaan häntä usein unissani, mutta hän saattaa myös auttaa minua arkielämässäni, jos vain sille päälle sattuu!
 Jack osaa olla myös todella ärsyttävä, sillä joskus hän piilottelee tavaroitani. Se on suuri ongelma koulussa, kun niitä kadonneita kirjoja ja vihkoja juuri tarvitsisi, jolloin jälki-istuntojononi kasvaa kuin pavunvarsi.
Silloin minä kostan Jackille potkaisemalla häntä jalkaan. Minä luotan silti Jackiin kovasti.

  Minulla on myös vähemmän hyviä ystäviä, joita kutsutaan nimellä koulutoverit. He pitävät minua hulluna tarinoidessani siitä, kuinka olin viime yönä Jackin kanssa yökävelyllä tai että kun Jack oli taas piilottanut kenkäni. Vielä eilen olin heidän seurassaan luokassa, kun Jack oli taas heittänyt biologian kirjani menemään.

 No, minä kutsun itseäni Minkäksi, koulutoverini kutsuvat minua hulluksi, ja äiti sekä isä sanovat minua Nemmiksi. Virallinen nimenni olisi ollut Emmy, mutta hieman hupsahtanut äitini halusi nimetä minut Nemmyksi.

 Takaisin tähän hetkeen. Istun paikallisen psykologin vastaanotolla jaarittelemassa turhanpäiväisiä asioita mielikuvituksesta, skitsofreniasta ja psyykelääkkeistä.
Olen hieman vihainen Jackille, koska hänen takiaan biologian opettajani on parhaillaan polvileikkauksessa, kun sen sijaan Jack ei saanut raivokasta osumaani nopean väistöliikkeensä takia.

Kerrompa lisää Jackista. Jack tulee maailmasta, jossa tapahtuu meidän ihmisten mielestä hassuja asioita. Jack on myös kuoleman hyvä kaveri, ja hän kerskaileekin minulle aina, kuinka on voittanut kuoleman räsypokassa. Minä en itse ole tavannut vielä kuolemaa, mutta hän on kuulemma ihan vitsikäs tyyppi.

 Kerroin tämän kaiken psykologilleni. Hän nosti silmälasinsa otsalleen, ja hänen väljän teepaitansa kainalot olivat hikiset. Psykologi meni hoitohuoneen ulkopuolelle, ja näin hänet vain kaihdinten läpi. Hän nosti pöydällä olevan valkoisen lankapuhelimen luurin käsi täristen korvalleen.

- Täällä on yksi vaikea potilas. Voisitteko hakea hänet 2.yksikköön?

 Psykologi viipyi huoneessa jonkin aikaa puhelimeen puhuen. Sitten hän tuli takaisin hoitohuoneeseen, pyyhki vasemman jalkansa kengänpohjan oikeaan housunlahkeeseensa ja sanoi:
- Sinut tullaan hakemaan pois, ei mitään hätää.
- No totta helvetissä minä sen tiesin... muuten, eikö olisi loogisempaa, jos 2.yksikön nimi olisi 2.kaksikko?
Psykologin huulet kiristyivät ja hänen silmälasinsa tipahtivat takaisin paikoilleen.
- Mistä tiesit tuon? Huone oli äänieristetty!

 Katsoin psykologia kuin idioottia. Juurihan olin kertonut Jackin kertovan minulle asioitani. Tokaisin hänelle:
- No enkö minä sanonut sinulle, että Jack kertoo minulle asioita. Pidätkö minua muka hulluna?